Siirry sisältöön
Taina Kaarto: Lemmon linnut ja taivaankannen kannattelijat

Taina Kaarto: Lemmon linnut ja taivaankannen kannattelijat

Taina Kaarton akryylimaalaukset vievät katsojan suomalaisen luonnon tapahtumiin. Keskiössä ovat Suomessa asuvat tai pesivät linnut sekä nisäkkäät.

– Rakastan lintuja, Taina Kaarto kertoo näyttelyn taustasta. Kaarto seuraa lintujen touhua sekä niiden pyyteetöntä jälkeläisten ruokkimista ja kasvattamista.

– Varislinnut ovat eräänlaisia suosikkejani, koska ne hurmaavat älykkyydellään. Kaikki linnut ovat kuitenkin tervetulleita minun maalauksiini, Kaarto jatkaa.

Näyttelyn maalauksissa ilmenee myös vuodenaikojen vaihtuminen. Syksyn haikeus ja hiipuva elämä yhdistyvät lintujen muuttoon. Vastaavasti kevään iloiset värit sekä jatkuva solina ja pulputus kietoutuvat toisiinsa.

Taina Kaarto on inhimillistänyt eläimiä maalauksissaan.

– Tarkoituksenani on saada katsoja ymmärtämään, että myös eläimillä on paljonkin tunteita ja asioiden tajua, Kaarto kuvailee.

Näyttelyn äänimaailman on säveltänyt Janne Kaarto. Tarkka kuulija löytää ääniteoksesta tuttuja melodioita.

Teoskuva: Taina Kaarto: Kvartetti. Akryylimaalaus.

Taidemuseo Eemil 

Lisätiedot nettisivuiltamme eemil.fi.